Meillä on asustellut nyt pari vuotta papukaija nimeltä otto. Se on Amatsonin kultaposki kaija ja iältään noin 40v. Se tuli eräältä iäkkäältä rouvalta meille, kun hän ei halunnut ottaa sitä mukaan muutettuaan kerrostaloon. Tuon syyn miksi, huomasimme aika pian. otto on erittäin kovaääninen. Se huutaa kirkkaalla äänellä ja saattaa kuulua talosta pihalle asti. Otto myös on melko komentelevainen...se päättää koska illalla sammutetaan huoneesta valo. Silloin on yleensä klo jo lähes kahdeksan ja silloin Otto saa hupun päällensä ja käy nukkumaan.

Joka aamu ja ilta Otto nauttii leipää, joskus myös viinirypäleitä tai ananasta. Myös heräämisensä Otto ilmoittaa ja määrää koska aamuleipä on tuotava.

Se onkin papukaijoille tyypillistä tuo määräily. Jos otto jää yksin olohuoneseen missä hänen häkkinsä sijaitsee, se huutaa kovaäänisesti. Olemme antaneet sen huutaa, ettei papukaija nyt konsanaan perhettämme määräilisi.

1235285556_P2220097.JPG